Dear Matafele Peinam

Hyödynsin Yle Areenan viime hetken mahdollisuutta ja katsoin ilmastodokumentin "Tulevilla rannoilla". Elokuvassa seurattiin yhden miehen matkaa, kun hän yritti selvittää mitä yksi ihminen voi tehdä varmistaakseen, etteivät hänen lastensa lapset joudu elämään nykymaailmaa huonommassa paikassa. Matkalla kohdattiin muita ilmastoaktivisteja, mutta myös nykymenon kannattajia. Esimerkiksi hiilikaivoksen työntekijät pitivät työtään äärimmäisen tärkeänä ja saivat mielihyvää, kun ajattelivat miten heidän hiilellään tuotettu sähkö auttaa ihmisiä. Yksi heistä kommentoi näin:

"Emme polta hiiltä huvin vuoksi. Poltamme sitä luodaksemme jotain. Jätämme jälkeemme jotain, mikä on tärkeämpää kuin puhdas ilma. Rakennamme yhteiskuntaamme ja seuraava sukupolvi keksii tavan puhdistaa ilman."

Teollinen yhteiskunta onkin noussut kukoistukseensa juuri hiilen avulla, mutta ajatus, että tiedostetun ongelman ratkaisu jätetään vielä syntymättömien huoleksi, on todella ahdistava. Ongelma on tunnettu jo 1900-luvun alkupuolella ja tekninen ratkaisukin on keksitty jo 1950-luvulla. Suurin pulma tuntuukin olevan viestinnässä, kun kumpaakaan noista edellisistä asioista ei ole saatu riittävän voimakkaasti ajettua niiden tietoisuuteen, jotka voisivat pulmaan puuttua. Kenties tapa välittää viestiä on ollut väärä. Kenties jokin muu viesti on ollut voimakkaampi. Täytyy löytää keino peittää tuo toinen viesti karun totuuden alle. Toimikoon inspiraationa Marshallinsaarten Kathy Jetnil-Kijiner, joka esitti vaikuttavan runon YK:n ilmastotapaamisessa:


Dear Matafele Peinam,

you are a seven month old sunrise of gummy smiles
you are bald as an egg and bald as the buddha
you are thighs that are thunder and shrieks that are lightning
so excited for bananas, hugs and
our morning walks past the lagoon

Dear Matafele Peinam,

I want to tell you about that lagoon
that lucid, sleepy lagoon lounging against the sunrise

Men say that one day
that lagoon will devour you

they say it will gnaw at the shoreline
chew at the roots of your breadfruit trees
gulp down rows of your seawalls
and crunch your island’s shattered bones

They say you, your daughter
and your granddaughter, too
will wander rootless
with only a passport to call home

Dear Matafele Peinam,

don’t cry

mommy promises you

no one
will come and devour you

No greedy whale of a company sharking through political seas
no backwater bullying of businesses with broken morals
no blindfolded bureaucracies gonna push
this mother ocean over
the edge

No one’s drowning, baby
no one’s moving
no one’s losing
their homeland
no one’s gonna become
a climate change refugee

or should i say
no one else

To the Carteret Islanders of Papua New Guinea
and to the Taro Islanders of the Solomon Islands
I take this moment
to apologize to you
we are drawing the line here

because baby we are going to fight
your mommy daddy
bubu jimma your country and president too
we will all fight

and even though there are those
hidden behind platinum titles
who like to pretend
that we don’t exist
that the Marshall Islands
Tuvalu
Kiribati
Maldives
and Typhoon Haiyan in the Philippines
and floods of Pakistan, Algeria, Colombia
and all the hurricanes, earthquakes, and tidalwaves
didn’t exist

still
there are those
who see us

hands reaching out
fists raising up
banners unfurling
megaphones booming
and we are
canoes blocking coal ships
we are
the radiance of solar villages
we are
the rich clean soil of the farmer’s past
we are
petitions blooming from teenage fingertips
we are
families biking, recycling, reusing,
engineers dreaming, designing, building,
artists painting, dancing, writing
and we are spreading the word

and there are thousands out on the street
marching with signs
hand in hand
chanting for change NOW

and they’re marching for you, baby
they’re marching for us

because we deserve to do more than just
survive
we deserve
to thrive

Dear Matafele Peinam,

you are eyes heavy
with drowsy weight
so just close those eyes, baby
and sleep in peace

because we won’t let you down

you’ll see