Pysäyttäviä kokemuksia
Kesän aikana Elokapinan Suomen osasto on istunut Mannerheimintiellä ja Senaatintorilla ja vaatinut hallitukselta tiukkoja toimia ilmastokriisin ja luontokadon pysäyttämiseksi. Myös Fridays For Future -väki istuu koululakossa eduskuntatalon portailla edelleen joka perjantai - kuten se on tehnyt jo 2,5 vuotta - vaatien toimia, jotka ovat linjassa ilmastotutkijoiden suositusten kanssa.
Liikennesulkujen yhteydessä Elokapinan aktivisteja on kritisoitu erityisesti siitä, että liikenteen pysäyttäminen ei ratkaise mitään ja että elokapinalaisten pitäisi lähteä itse tekemään aktiivisia toimia ympäristön hyväksi. Usein heitä kehotetaan lähteä istuttamaan puita, mikä on monille päästöleikkauksia jarrutteleville ihmisille pääasiallinen keino torjua ilmastonmuutosta. Vaikka mielestäni näillä kehotuksilla lähinnä halutaan vaientaa kapinallisten hätähuudot, saivat ne minut kuitenkin miettimään asiaa. Todettakoon, että en itse pidä yksilöiden valintoja mitenkään merkittävänä ympäristöongelmien ratkaisukeinona, vaan muutos täytyy tehdä yhteiskunnan tasolla siten, ettei kukaan pysty vääriä valintoja tekemäänkään tai vähintäänkin joutuu maksamaan niistä (esim. hiiliveroina tai päästömaksuina).
Mutta mitä jos kuitenkin oikeasti haluaisin lähteä istuttamaan puita tai tekemään jotain muuta ympäristölle hyödyllistä toimintaa? En tietenkään voi vain kävellä naapurin pellolle ja alkaa kaivaa taimia maahan. Monet haluavat vilpittömästi tehdä jotain ilmaston ja ympäristön hyväksi, mutta eivät tiedä mikä olisi hyödyllistä tai miten näitä toimia pääsisi tekemään. Yksin toimiminen voi myös tuntua turhauttavalta, jos kokee, etteivät muut ole millään tapaa mukana toiminnassa. Itsekin kävin kerran keräämässä kaksi jätesäkillistä roskia läheisestä metsästä, mutta harmistukseni oli suuri, kun jo puoli vuotta myöhemmin paikka näytti aivan yhtä pahalta kuin ennen siivousurakkaa. Toiminta voi tuoda lohtua, mutta omien toimien rajallinen vaikutus taas voi aiheuttaa epätoivoa.
Kansallinen luontopalvelus
Luonnonsuojelutoimia tulisikin tehdä systemaattisesti ja yhteisöllisesti. Tarvitaan jonkinlainen järjestävä taho, joka kerää halukkaita ihmisiä tekemään asiantuntijoiden johdolla järkeviksi ja tarpeellisiksi koettuja toimia riittävän suuressa mittakaavassa. Mitä enemmän kansaa tähän voisi osallistaa, sitä voimakkaampi olisi siitä syntyvä yhteisöllinen kokemus. Maailmassa on paljon hyödyllistä työtä, joka ei kuitenkaan tuota rahallisesti mitään, jolloin maksajia on nihkeästi. Tätä kautta päädyin ajattelemaan kenties eniten suomalaisia yhdistävää velvollisuutta: varusmiespalvelusta. Kutsuntojen kautta ihmisiä viedään ympäri Suomea opettelemaan sotimista ja metsissä vaeltelua. Ne jotka eivät koe aseellista palvelua omakseen, saattavat sen sijaan valita siviilipalveluksen tai totaalikieltäytymisen. Entäpä jos tähän rinnalle tuotaisiin yksi uusi vaihtoehto? Ehdotan, että luodaan kansallinen luontopalvelus, jonka kuka tahansa kutsuntaikäinen voi valita varusmiespalveluksen sijaan.
Luontopalveluksessa kansalaiset suorittaisivat monenlaisia luonnonsuojelutehtäviä, jotka nyt tapahtuvat lähinnä rajallisin vapaaehtoisvoimin ilman kunnon koordinaatiota. Mitä nämä tehtävät sitten voisivat olla? Noh, ensimmäisenä tulee tietysti mieleen tuo suosittu puiden istuttaminen. Tätä tosin asiasta enemmän tietävät eivät pidä erityisen tarpeellisena toimena, koska Suomen metsäteollisuus jo hoitaa uudet metsät kaadettujen tilalle. Muita mahdollisia toimia ovat esimerkiksi lajikartoitus, vieraslajien hävittäminen, vesistöjen ja virtauspaikkojen entisöinti, niittyjen ja perinnebiotooppien ylläpito sekä pesien rakentaminen villieläimille. Esim. hyönteishotelleille on kysyntää, samoin kuin vaikkapa lumenpuutteesta kärsivien norppien keinotekoisille pesille. Myös uppopuiden upottaminen vesistöihin on eräänlaista pesänrakennusta ja toimii myös hiilinieluna. Kenties biohiilen kaivaminen maaperään olisi myös jotain mitä luontopalvelushenkilöt voisivat tehdä. Ja tietysti vanha kunnon roskien kerääminen voisivat kuulua repertuaariin. Nämä omat ehdotukseni ovat kuitenkin vain keskustelunavaus. Käytännössä toimia suunnittelisivat biologit, ympäristötieteilijät ja muut asiantuntijat, jotka osaavat parhaiten arvioida erilaisten toimien tarpeen ja tärkeysjärjestyksen saatavilla olevien luontopalvelushenkilöiden tarjonnan mukaan.
Toimintaa organisoi jokin valtion virallinen elin, vaikkapa sitten uusi organisaatio, Luonnonpuolustusvoimat. Näin lisätään toiminnan uskottavuutta ja korostetaan sen asemaa kansalaisvelvollisuutena nykyisten palvelusmuotojen rinnalla. Jos järjestelmä saavuttaisi riittävän suosion, siitä syntyisi yhteisöllinen kokemus, jonka parissa tehdyistä luonnonsuojelutoimista keskustellaan kavereiden kanssa kuin inttijutuista nykyään. Toiminta voisi vahvistaa suomalaisten luontosuhdetta ja ylipäätään lisätä tietoisuutta luontoon liittyvistä ongelmista. Tämä saattaa vähentää luonnolle haitallista toimintaa tai saada ihmiset puuttumaan herkemmin havaitsemiinsa ongelmiin.
Luonnonpuolustusvoimien rakenne voi olla samanlainen kuin nykyisten Puolustusvoimien: järjestelmän ytimen muodostava ammatti- ja korkeakoulututkintoja suorittaneet ympäristöasiantuntijat ja heitä tukee vaihtuva joukko rivikansalaisia. Varsinaisten luonnonsuojelutoimien ohessa Luonnonpuolustusvoimat tarjoaa työhön liittyvää koulutusta, jolloin luontopalvelusväki voi palveluksensa päätteeksi saada virallisen pätevyyden luonnonsuojelutyöstä. Tai kenties palveluksen suorittaminen kiitettävästi tarjoaa automaattisen korkeakoulupaikan ympäristötieteen opiskeluun.
Kiinnostaako?
Seuraava kysymys onkin, että löytyisikö tällaiseen uuteen palvelusmuotoon sitten halukkaita? Kävin ensimmäisenä kysymässä asiaa syyttelyn kohteilta eli Elokapinan omasta keskusteluryhmästä. Kysymykseni oli "Jos varusmiespalveluksen vaihtoehtona olisi ympäristönsuojelutoimia toteuttava luontopalvelus (tai olisi ollut silloin, kun se oli sinulle ajankohtaista), menisitkö (tai olisitko mennyt) luontopalvelukseen?" Kun ennen tätä olin ohimennen ehdottanut asiaa Twitterissä, olivat jotkut huolestuneita Suomen puolustuskyvystä. Pelkona oli, että kukaan ei enää menisi Puolustusvoimien palvelukseen, kun kaikki vain halailisivat puita tai pystyttäisivät tuuliturbiineita. Oma hypoteesini oli, että luontopalveluksesta kiinnostuneet ihmiset ovat lähtökohtaisestikin vähemmän kiinnostuneita sotajutuista eivätkä keskimäärin menisi armeijaan muutenkaan. Siksi asetin kysymykseeni neljä vastausvaihtoehtoa, sen mukaan olisiko vastaaja muuten pitänyt luontopalveluksen vaihtoehtona varusmiespalvelusta vai siviilipalvelusta/totaalikieltäytymistä. Onnekseni vastaajat tulkitsivat kysymykseni riittävän löyhästi ja vastauksia tuli myös ei-asevelvollisilta.
Kyselyn tulos on nähtävissä Kuvassa 1. Vastaajia oli kaikkiaan 174, joista 95% menisi luontopalvelukseen, jos se olisi mahdollista. Kyllä-vastanneista vain 12% olisi mennyt varusmiespalvelukseen, mikä vahvisti tältä osin ennakko-oletukseni. Luontopalvelus ei siis uhkaa Puolustusvoimien toimintakykyä. Kysely ei tietenkään kerro mitään kansasta keskimäärin, vaan se kuvastaa nimenomaan vahvasti luonnonsuojelusta kiinnostuneiden ihmisten tuntoja. En laskenut tarkkaan vastanneiden sukupuolijakaumaa, mutta silmämääräisesti arvioiden miesten ja naisten osuudet olivat suunnilleen yhtä suuret.
 |
| Kuva 1. Elokapinan keskusteluryhmässä tehdyn kyselyn tulokset. |
Käytännön esimerkkejä
Luontopalvelukseen rinnastuvaa työtä tehdään tosiaan nykyäänkin vapaaehtoisvoimin. Kenties lähimpänä ideaa on Saksassa järjestettävä Freiwilliges Ökologisches Jahr eli "vapaaehtoinen ekologinen vuosi", jossa nuoret sitoutuvat vuodeksi yhteen isoon luonnonsuojeluprojektiin. Projekti ei ole pelkkää työtä, vaan pitkin vuotta järjestetään seminaareja, joissa käsitellään monenlaisia ympäristöaiheita ja tutustutaan toisten ekovuotta viettävien vapaaehtoisten luontoprojekteihin. Vapaaehtoiset pääsevät myös itse järjestämään oman seminaarinsa, joten oppimista tapahtuu monella tasolla.
Suomessakin on tehty pitkäaikaista luonnon ehostusta, kun entisestä kaatopaikasta on tehty elinvoimainen luontokeidas kaupunkialueelle. Vuosaarenhuippu on saanut useita palkintoja luonnon monimuotoisuuden edistämisestä ja toimii nykyään elinpaikkana monille harvinaisille eläimille ja kasveille. Aluetta on kehitetty jo 1990-luvulta asti ja työhön on tarvittu maansiirtokoneita, sillä yli 60 hehtaarin alueelle on tuotu 80 000 m3 pintamaata. Suuret projektit vaativat suuria muskeleita, joita yksittäisillä ihmisillä ei ole. Riittävillä resursseilla asioita kuitenkin saadaan tapahtumaan.
Ilmastonmuutoksen tuomat lämpimät talvet harmittavat pulkkamäkeen kaipaavia ihmislapsia, mutta ovat kuolettavia Suomen luonnon ikonisille saimaannorpille. Saimaannorpat nimittäin pesivät järven rannoilla oleviin lumikinoksiin, joita nykyään syntyy vaarallisen vähän. Norppia voidaan kuitenkin avustaa kolaamalla saatavilla olevaa lunta suurempiin kinoksiin tai jopa rakentamalla täysin keinotekoisia pesiä. Nyt tätä tehdään ympäristöjärjestöjen talkoilla, mutta työn jatkuvuus voitaisiin varmistaa luontopalveluksen tuomin resurssein.
Loppusanat
Varusmiespalveluksen tasa-arvo-ongelma puhuttaa tänä päivänä kansaa yhä enemmän. Luontopalvelus olisikin hyvä lisä laajennettujen kutsuntojen valikoimaan. Luontopalveluksen ei tarvitse ehdotuksestani huolimatta kuitenkaan olla suoraan rinnasteinen varusmiespalvelukselle. On paljon halukkaita toimijoita, jotka ovat jo kauan sitten suorittaneet kansalaisvelvollisuutensa tai eivät ole koskaan olleet kutsuntojen piirissä. Vapaaehtoisia ei tule rajoittaa kutsuntaikäisiin, vaan luonnonsuojeluprojektien tulee olla kaikille avoimia (tarpeen mukaan). Pitkän puolivuotisen kertarysäyksen sijaan luonnonsuojelutoimet voidaan hoitaa kertausharjoitusten tapaan pitkin vuotta (tai vuosia), hajanaisina viikkoina tai viikonloppuina aina sopivien luontoprojektien ilmaantuessa. Luontopalvelusta voitaisiin suorittaa myös kaikilla koulussa (alakoulusta yliopistoon asti), esimerkiksi jonkinlaisena biologian kurssin projektina. Minunkin kouluaikanani oppilaat ovat keränneet roskia koulun lähiympäristöstä, joten idea ympäristön kunnostamisesta yhdessä ei sinänsä ole kovin radikaali. Kun luonnon ystäviltä nyt vaaditaan toimia, niin tehdään riittävässä mittakaavassa toimiminen ainakin mahdolliseksi.
