Törmäsin tähän kirjaan sattumalta jossain uutisartikkelissa ja koska perustulojutut aina kiinnostaa, niin pitihän se lukaista. Kirja olikin todella sujuvaa luettavaa! Viime aikoina olen ollut todella hidas lukemaan kirjoja, mutta viiden keskeneräisen kirjan välissä tämä meni muutamassa päivässä alusta loppuun.
Rutger Bregman on historioitsija, joka on käyttänyt paljon aikaa tutustuen maailman köyhyysongelmaan. Hänen uusimmassa kirjassaan esitellään kolme keinoa ongelman ratkaisemiseksi. Bregmanin visio ratkaisujen seuraamuksista käy hyvin ilmi kirjan englanninkielisestä nimestä Utopia for Realists.
Tarjotut ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia:
1) Ilmaista rahaa kaikille eli vastikkeeton perustulo
2) 15-tuntiset työviikot
3) Avoimet rajat kaikkien maiden välille
Kirja käsittelee kaikki ratkaisut erikseen omissa luvuissaan, joskin kaksi ensimmäistä aihetta saavat laajemmankin käsittelyn. Avoimista rajoista puhutaan taas selvästi vähemmän.
Kirjan teemaan kuuluu runsauden valtakunnan tavoittelu. Jo muinaisista ajoista asti ihminen on unelmoinut paratiisista, jossa ruokaa ja vapaa-aikaa riittää loputtomiin. Nyt - ensimmäistä kertaa historiassa - se olisi jopa mahdollista, sillä ihmisen tuottavuus on kasvanut teknologian myötä niin paljon: Köyhimmätkin länsimaalaiset ovat rikkaampia kuin muinaisaikojen kuninkaat. Kuitenkin, tuloerot ihmisten välillä ovat kasvaneet radikaalisti eikä paratiisi ole realisoitunut useimmille, vaikka 1930-luvulla sellaista kehitystä pidettiin vääjäämättömänä. Robotisaatio on vähentänyt tarvetta tehdä työtä, mutta yhteiskunta kuitenkin vaatii kaikkien loputonta ahkerointia. Työtunnit ovat kasvaneet verrattuna vaikkapa esiteollisen ajan maanviljelöihin. Vapaa-ajan sijaan ihmisille onkin tuputettu kasvavaa kulutusta ja lisääntyvää työntekoa. Kirja esittelee tilastoja työtuntien suhteesta tuottavuuteen ja näyttää oivallisesti kuinka järjetöntä nykypäivän ylenmääräisen työnteon palvominen on. Myös turhista ja tarpeellisista töistä puhutaan. Jotkin työt ovat vaativia ja niistä maksetaan paljon, mutta niiden todellinen hyöty voi olla jopa negatiivinen. Tarina pankkiirien lakosta sai tosiaankin miettimään yhteiskunnan hulluutta. Erään toisen vähemmän arvostetun ammattiryhmän lakko taas toi toivon tunteita, ehkä pienellä ihmiselläkin on voimaa muuttaa maailmaa.
Perustulosta kirjasta löytyy paljon asiaa. Tutkimuksia ilmaisen rahan vaikutuksesta köyhyyteen onkin tehty yllättävän monta. Niitä kaikkia näyttää yhdistävän se, että vaikutukset ovat lähes pelkästään positiivisia eikä epäilijöiden odottamaa laiskuutta ja tuhlailua esiinny. Ja tiesitkö, että 1970-luvulla Nixonin Yhdysvalloissa oltiin vaaksan päässä perustulon käyttöönotosta? Erilaisten vertailuryhmätutkimusten avulla myös kehitysavun eri muotoja on saatu verrattua yksinkertaiseen rahan jakamiseen. Kirjan esimerkkien valossa tuntuu lohduttomalta kuvitella tulevaisuutta runsauden valtakunnassa ilman perustuloa.
Myös avoimia rajoja perustellaan taloudellisin syin mm. uutta alkua etsivien maahanmuuttajien ahkeruuden ja suuryritysten halpamaihin kohdistuvan ulkoistamisten avulla. Kirjoittaja myöntää, että perustulon tarjoaminen jokaiselle maahan esteettä saapuvalle tulokkaalle voisi olla ongelmallista ja ehdottaakin muutamia rajoitteita joilla alkuperäisasukkaat pidettäisiin tyytyväisinä. Avoimia rajoja käsitellään kirjassa kuitenkin melko vähän enkä vielä täysin vakuuttunut tämän viimeisen toimenpiteen järkevyydestä. Kirjoittaja ei käsittele kulttuurillisen muutoksen merkitystä suurten väkimäärien liikkuessa eikä myöskään huomioi ilmastonmuutosvaikutuksia, joita syntyisi jos länsimaiden kulutusyhteiskuntaan saapuisi suuri määrä uusia kuluttajia. Toisaalta, kahden muun ratkaisuehdotuksen yhteisvaikutuksen avulla ilmastovaikutus saattaisikin jäädä pieneksi. Epäuskostani huolimatta en voi täydellä voimalla vastustaa ehdotusta rajojen avaamisesta.
Kirja käsittelee tämän päivän suuria ongelmia ja osoittaa, että paratiisi on aivan ulottuvillamme. Voidaanko runsauden valtakunnan portit avata koko maailmalle? Bregmanin mielestä voidaan, ja kirjan luettuaan on vaikea vastustaa ehdotettuja keinoja maailman pelastamiseksi. Kirja sopii luksusavaruuskommunisteille, poliittisille päättäjille sekä niille jotka miettivät reilua maailmaa tai tulevaisuuden työmarkkinoita. Suosittelen!
