2019/12/17

Itsekkyys ja ilmastoneuvottelut

Ilmastoneuvottelut menivät taas mönkään eikä mitään saatu aikaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä hiilidioksidipäästöjen pitäisi vähentyä 7% vuodessa, mutta sen sijaan ne ovat jälleen kasvaneet 4%. Neuvotteluissa vaaditaan kaikenlaisia sitoumuksia vähentää päästöjä, mutta jokainen maa haluaa itselleen etuoikeuksia ja vastuuvapautuksia. Nationalismi ja itsekkyys tekevät sopuun pääsemisestä vaikeaa, etenkin jos päätöksen täytyy olla yksimielinen. Koska yhden maan vaikutus ilmakehään on rajallinen, mutta sama maa hyötyy kaikkien muiden maiden ilmastotoimista, tekemättömyys vaikuttaa helposti kannattavammalta. Jos kaikki maat eivät ole mukana, niin mallimaissakin tulee protesteja suurista toimista, "kun muut eivät tee mitään". Tämä näkyy myös Suomessa, jossa erityisesti Perussuomalaisten parissa pelätään Suomen talouden kärsivän tiukoista vaatimuksista joita muiden maiden ei tarvitse noudattaa.
Miten ongelma sitten voidaan ratkaista? Kansallisten sitoutumusten sijaan tulisi keskittyä siihen, että kaikki saadaan sopimaan jostain yhteismitallisesti, nimittäin hiilen hinnoittelusta. Kansallinen itsekkyys tulee valjastaa aseeksi ilmastonmuutosta vastaan, kuten David MacKay ja kumppanit kirjoittavat.

Hiilelle tulisi siis sopia globaali minimihinta, jonka kaikki maat ottavat käyttöön. Globaali hinta ei kuitenkaan tarkoita globaalia päästökauppaa, jossa rikkaat (=suuripäästöiset) maat joutuvat siirtämään valtavia rahasummia kehittyville (=vähäpäästöisille) maille päästöoikeuksia ostaessaan. Sen sijaan jokainen maa ottaisi käyttöön kansallisen päästöhinnoittelun, jonka tarkan muodon jokainen maa saa itse valita. Jossain voidaan päätyä CO2-päästöjen verotukseen ja toisaalla ottaa käyttöön päästökauppajärjestelmä. Kerätyt päästömaksut pysyvät ne keränneessä maassa ja voidaan käyttää vapaavalintaisella tavalla. Ne voitaisiin esimerkiksi jakaa suoraan takaisin kansalaisille, kuten tällä hetkellä allekirjoituksia keräävässä EU:n hiiliosinkoaloitteessa ehdotetaan. Hiilimaksut voidaan vaikka kompensoida vähentämällä tuloveroja tai ALV:tä, jolloin valtion kokonaisveroaste ei muutu. Oleellista on, että käytössä on minimihinta hiilidioksidipäästöille ja että hinnalla on vaikutusta ihmisiin päästöjä aiheuttavien tuotteiden ja palveluiden hinnannousuna.

Kun minimihinnasta on sovittu ja huomataan, ettei maailma loppunutkaan, voidaan hintaa vähitellen korottaa. Tämä helpottuu, jos esimerkiksi rikkaiden maiden tarjoaman rahallinen tuki kytketään päästöhinnan suuruuteen. Tällöin myös kehittyvillä mailla on motivaatio toivoa suurempaa päästöhintaa, josta taas vapaamatkustajia pelkäävä suomalainen ilahtuu.

Nyt tämä ajatus tulisi saada myös päättäjien tietoisuuteen. Yksi polku siihen on Saastuttaja maksaa -hanke, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta paremmista neuvottelumenetelmistä ja lopulta saamaan aikaan yhteisen hiilihinnoittelun EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan välille. Jos satut olemaan miljonääri, joka miettii maailman pelastamista, suosittelen rahoittamaan kyseistä projektia.


2019/12/16

Demokratiaeurot

Puoluetukia jaettiin tänä vuonna 29,6 miljoonaa euroa vuodessa ja ensi vuonna 35,6 miljoonaa euroa. Rahat jaetaan puolueille niiden saamien kansanedustajapaikkojen suhteessa. Tämä tarkoittaa, että eniten tukea saavat ne, jotka ovat pärjänneet hyvin ja jotka siis lähtökohtaisesti tarvitsevat vähiten tukea. Tukea jaetaan ainoastaan eduskuntapuolueille (ja hieman yli 2% äänistä saaneille ei-eduskuntapuolueille), joten pienpuolueet jotka eniten tukea tarvitsisivat, jäävät kokonaan ilman. Tämä on minusta hyvin omituista ja estää demokratian toteutumista ja järjestelmän uudistumista. Vanhat puolueet pysyvät puoluetuen tarjoaman paremman näkyvyytensä ansiosta vallassa, vaikka kansalaiselle mieluisampi vaihtoehto voisikin löytyä pienpuolueista.
Nykyisen mallin sijaan puoluetuen voisi säätää toimimaan samaan tapaan kuin Andrew Yangin Democracy Dollars -aloitteessa: Jaetaan puoluetuki demokratiaeuroina suoraan kaikille äänestysikäisille kansalaisille, jotka sitten voivat edelleen lähettää rahat haluamalleen puolueelle. Rahaa ei voi käyttää mihinkään muuhun ja vuoden lopussa käyttämättömät rahat palaavat valtiolle.

Järjestelmä voisi pyöriä vaikkapa OmaVeron kaltaisella valtion nettisivulla, jonne kirjaudutaan pankkitunnuksin. Tämä lisää järjestelmän luotettavuutta kansalaisille ja varmistaa, että raha menee vain rekisteröidyille puolueille.
Piraattipuolue on ehdottanut puoluetuen jakamista vaaleissa kerättyjen äänien suhteessa, riippumatta kansanedustajien määrästä. Tämä toimii kuitenkin takautuvasti vasta vaalien jälkeen ja edelleen suosii parhaiten menestyneitä. Monet jättävät äänestämättä pienpuoluetta, koska uskovat äänensä menevän hukkaan niiden pienten kannatusmäärien takia. Demokratiaeurot mahdollistavat kannatuksen osoittamisen ja puolueen näkyvyyden lisäämisen ilman huolta äänen menettämisestä. Vaalipäivänä äänestäjä on edelleen vapaa äänestämään miten haluaa.
 
Ensi vuoden puoluetuen määrä olisi kaikille täysikäisille jaettuna 8 € per henkilö. Summa on pieni, mutta yhteisvoimin sillä saadaan suuri vaikutus, erityisesti pienen budjetin puolueisiin. 5% ihmisistä äänesti edellisissä vaaleissa eduskunnan ulkopuolista puoluetta, joten periaatteessa pienpuolueille kuuluisi 1,78 miljoonaa euroa puoluetukea nykyisen 0 euron sijaan. Kuinka tämä vaikuttaisi pienpuolueiden menestykseen? Uudistetaan politiikkaa reilulla tavalla ja aletaan jakaa demokratiaeuroja!

Kansallinen luontopalvelus

Pysäyttäviä kokemuksia Kesän aikana Elokapinan Suomen osasto on istunut Mannerheimintiellä ja Senaatintorilla ja vaatinut hallitukselta tiuk...