Kirjaesittely: Taming the Sun

Varun Sivaram, Taming the Sun: Innovations to Harness Solar Energy and Power the Planet (2018)

Tämä kirja on nimensä mukainen ja käsittelee laajasti aurinkosähkön tuotantoa koko maailman energiaratkaisuna. Voiko aurinkosähköllä kattaa maailman energiantarpeen ja millaisia kehityspolkuja pitkin tällaiseen maaliin voitaisiin päästä?

Kirja alkaa kahden vaihtoehtoisen todellisuuden vertailulla. Ensimmäisessä todellisuudessa piikennoihin pohjautuvien aurinkopaneeleiden hintoja saatiin laskettua rajusti ja aurinkoenergian voittokulku näytti pysäyttämättömältä. Vähitellen aurinkosähkön lisätuotanto alkoi kuitenkin syödä omaa arvoaan eikä lisää enää kaivattu. Fossiilista energiantuotantoa ei saatu korvattua eikä aurinkosähkö lunastanut lupauksiaan ilmastokatastrofin alla.

Toisessa todellisuudessa aurinkopaneelien kehitystä on jatkettu uusille urille. Vanhojen piikennojen rinnalla on lähes ilmaisia painokoneesta ja maalikelasta tulevia ohutkennoja sekä auringonvalon keskittämiseen pohjautuvia energiatorneja, jotka tuottavat aurinkovoimaa ympäri vuorokauden.Kirja esittää ongelmia, jotka voivat johtaa ensimmäiseen todellisuuteen ja ratkaisuja, jotka voivat kääntää suunnan kohti toista todellisuutta.

Kirjan tärkein viesti on tarve kolmelle eri innovaation tyypille:

1. Rahoitusinnovaatio: Jotta koko maailman energiajärjestelmä voidaan muuttaa, tarvitaan valtavat määrät pääomaa, joka täytyy kerätä sekä yksityisiltä että institutionaalisilta sijoittajilta. Tätä varten täytyy kehittää uudenlaisia rahoitus- ja tukimekanismeja. Yhtenä keinona esitellään pay-as-you-go-malli, jossa asiakas tilaa aurinkoenergian palveluna, maksaen siitä kiinteää kuukausimaksua, kun taas palveluntarjoaja on vastuussa järjestelmien hankkimisesta ja ylläpidosta.

2. Tekninen innovaatio: Aurinkoenergian laajamittainen käyttöönotto vaatii aurinkoenergiajärjestelmien teknistä kehitystä, joka laskee käyttöönoton hintaa merkittävästi. Kiinan teolliset ponnistelut ovat laskeneet ensimmäisen sukupolven piipohjaisten  aurinkopaneelien hintaa merkittävästi, mutta niillä on päämateriaalistaan johtuva heikko teoreettinen maksimihyötysuhde. Tutkimusrahaa pitäisikin panostaa uudenlaisen tekniikan kehittämiseen. Näihin kuuluvat sekä monikerrospaneelit, joissa aurinkopaneelin eri kerrokset kaappaavat tehokkaasti valon eri aallonpituuksia sekä perovskiittikennot, joissa hyödynnettäviä taajuuksia voidaan säätää muuttamalla materiaalin kemiallista koostumusta.

3. Systeeminen innovaatio: Aurinkoenergia täytyy integroida verkkoon uudella tavalla, jotta auringonpaisteen tahtiin tuotettava energia ei menetä arvoaan joka päivä tuotantohuipun aikaan. Kirjassa esitellään ns. ankkakäyrä, joka kuvastaa juuri tällaista tuotantokapasiteetista riippuvaa sähkön negatiivista arvokehitystä. Integraatio täytyy voimistaa mittavilla investoinneilla sähkönsiirtoverkkoon. Superverkon tulisi yhdistää kaikki maanosat toisiinsa, jotta aurinkoenergia voidaan siirtää planeetan laidalta toiselle vuorokaudenaikojen mukaan. Esimerkkinä annetaan Kiinassa rakennetut ultrakorkeajänniteverkot.

Taming the Sun antaa mainion katsauksen tärkeimpiin aurinkosähköön liittyviin teknologioihin, mutta mahtipontisista visioistaan huolimatta sisältö on pragmaattista ja painottaa, että tarvitaan valtavaa kehitystä kaikilla eri rintamilla, jotta synkkä tulevaisuus voidaan välttää. Kirja on keskittynyt puhtaasti sähkön tuotantoon eikä siinä käsitellä aurinkolämpöä tai lämmön varastointia.

Kirjan lukemista helpottaa jokaisen kokonaisuuden alussa oleva parin sivun tiivistelmä, josta kiireinen voi silmäillä avainasiat tai orientoitua tulevaan lukuhetkeen. Jokaisen luvun kuvat ja inforuudut on listattu kuvaavin otsikoin kirjan alkuun tiedonhakua helpottamaan. Kirjan jokaisessa luvussa on myös suuri määrä lähdeviitteitä ja teoksen lopusta löytyy aakkosellinen hakemisto.

Kirja tarjosi erinomaisen lukukokemuksen! Teos on hyvin yleistajuinen eikä ymmärtäminen vaadi teknistä asiantuntijuutta. Suosittelen kirjaa sekä aurinkoenergiaan skeptisesti että optimistisesti suhtautuville lukijoille. Se sisältää varmasti mielenkiintoista tietoa molempien leirien edustajille.

Sananvapauden hinta

Saudi-Arabian hallintoa kritisoinut toimittaja Jamal Khashoggi astui Saudi-Arabian konsulaattiin Turkissa hakeakseen avioeropapereita, jotta voisi mennä naimisiin uuden naisystävänsä kanssa. Vaimoehdokas odotti konsulaatin ulkopuolella monta tuntia, kunnes kävi kysymässä missä mies viipyy. Hänelle kerrottiin, että Jamal oli jo hoitanut asiansa ja lähtenyt pois. Tämän jälkeen miestä ei nähty enää koskaan.

Turkin viranomaiset raportoivat pian, että he olivat saaneet haltuunsa ääninauhoitteita, joissa kuuluu kuinka Khashoggi tapettiin kiduttamalla. Juuri samana päivänä, kun Khashoggi vieraili konsulaatissa, paikalle saapui myös 15 hengen miesjoukko Saudi-Arabiasta. Miehet olivat konsulaatissa vain muutaman tunnin ja palasivat sitten kotimaahansa. Saudi-Arabian hallinto väitti, että miehet olivat turisteja, mutta yleinen epäilys oli, että nämä mm. Saudien turvallisuuspalveluissa työskentelevät miehet olisivat valtion oma murhaiskujoukko. Oletettavasti murhan jälkeen Khashoggin ruumis paloiteltiin ja salakuljetettiin ulos konsulaatista.

Kävi ilmi, että tuona päivänä konsulaatin henkilökuntaa oli yllättäen lähetetty viettämään vapaapäivää. Konsulaatin turvakamerat olivat sattumalta myös poissa käytöstä juuri tapahtumien aikaan. Konsulaatista ei myöskään esitetty todisteeksi esimerkiksi Khashoggin allekirjoittamia dokumentteja, vaikka hän oli väitetysti hoitanut asiansa ennen poistumistaan. Turkin poliisi tutki myöhemmin konsulaattia ja löysi seiniltä vastamaalattuja kohtia, jotka sopisivat hyvin peittämään murhasta aiheutuneita veriroiskeita.

Pitkän kieltämisen jälkeen Saudi-Arabian hallinto on lopulta myöntänyt, että Khashoggi kuoli konsulaatissa, jouduttuaan "nyrkkitappeluun" työntekijöiden kanssa.

Kahden viikon valehtelun ja peittelyn jälkeen tämmöinen selitys on äärimmäisen epäuskottava. On ilmeisen selvää, että Saudi-Arabian hallinto - todennäköisesti kruununprinssi Mohammad bin Salman - komensi hallinnon kannalta epämiellyttäviä asioita raportoivan Jamal Khashoggin murhattavaksi. Toivon mukaan Suomen ja muiden EU-jäsenvaltioiden hallitukset ottavat voimakkaasti kantaa asiaan, vaikka Atlantin takaisen suurvallan johtaja ei näin tee. Samoin toivoisin, että demokraattiset valtiot seisoisivat Kanadan rinnalla heidän kiistassaan Saudi-Arabian kanssa, joka koski vaatimusta vapauttaa naisten oikeuksia ajaneet kansalaisaktivistit. Yhdysvaltojen asekauppoja Saudi-Arabian kanssa ei ilmeisesti olla keskeyttämässä niiden suuren rahallisen arvon takia. Saadaanko näin määritettyä sananvapauden hinta ja onko Euroopan Unioni valmis maksamaan sen?

Jamal Khashoggin viimeisen viestin arabimaailman tarvitsemasta ilmaisunvapaudesta voi lukea täältä.

Kirjaesittely: Ilmaista rahaa kaikille

Rutger Bregman, Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman (2018)

Törmäsin tähän kirjaan sattumalta jossain uutisartikkelissa ja koska perustulojutut aina kiinnostaa, niin pitihän se lukaista. Kirja olikin todella sujuvaa luettavaa! Viime aikoina olen ollut todella hidas lukemaan kirjoja, mutta viiden keskeneräisen kirjan välissä tämä meni muutamassa päivässä alusta loppuun.

Rutger Bregman on historioitsija, joka on käyttänyt paljon aikaa tutustuen maailman köyhyysongelmaan. Hänen uusimmassa kirjassaan esitellään kolme keinoa ongelman ratkaisemiseksi. Bregmanin visio ratkaisujen seuraamuksista käy hyvin ilmi kirjan englanninkielisestä nimestä Utopia for Realists.

Tarjotut ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia:
1) Ilmaista rahaa kaikille eli vastikkeeton perustulo
2) 15-tuntiset työviikot
3) Avoimet rajat kaikkien maiden välille

Kirja käsittelee kaikki ratkaisut erikseen omissa luvuissaan, joskin kaksi ensimmäistä aihetta saavat laajemmankin käsittelyn. Avoimista rajoista puhutaan taas selvästi vähemmän.

Kirjan teemaan kuuluu runsauden valtakunnan tavoittelu. Jo muinaisista ajoista asti ihminen on unelmoinut paratiisista, jossa ruokaa ja vapaa-aikaa riittää loputtomiin. Nyt - ensimmäistä kertaa historiassa - se olisi jopa mahdollista, sillä ihmisen tuottavuus on kasvanut teknologian myötä niin paljon: Köyhimmätkin länsimaalaiset ovat rikkaampia kuin muinaisaikojen kuninkaat. Kuitenkin, tuloerot ihmisten välillä ovat kasvaneet radikaalisti eikä paratiisi ole realisoitunut useimmille, vaikka 1930-luvulla sellaista kehitystä pidettiin vääjäämättömänä. Robotisaatio on vähentänyt tarvetta tehdä työtä, mutta yhteiskunta kuitenkin vaatii kaikkien loputonta ahkerointia. Työtunnit ovat kasvaneet verrattuna vaikkapa esiteollisen ajan maanviljelöihin. Vapaa-ajan sijaan ihmisille onkin tuputettu kasvavaa kulutusta ja lisääntyvää työntekoa. Kirja esittelee tilastoja työtuntien suhteesta tuottavuuteen ja näyttää oivallisesti kuinka järjetöntä nykypäivän ylenmääräisen työnteon palvominen on. Myös turhista ja tarpeellisista töistä puhutaan. Jotkin työt ovat vaativia ja niistä maksetaan paljon, mutta niiden todellinen hyöty voi olla jopa negatiivinen. Tarina pankkiirien lakosta sai tosiaankin miettimään yhteiskunnan hulluutta. Erään toisen vähemmän arvostetun ammattiryhmän lakko taas toi toivon tunteita, ehkä pienellä ihmiselläkin on voimaa muuttaa maailmaa.

Perustulosta kirjasta löytyy paljon asiaa. Tutkimuksia ilmaisen rahan vaikutuksesta köyhyyteen onkin tehty yllättävän monta. Niitä kaikkia näyttää yhdistävän se, että vaikutukset ovat lähes pelkästään positiivisia eikä epäilijöiden odottamaa laiskuutta ja tuhlailua esiinny. Ja tiesitkö, että 1970-luvulla Nixonin Yhdysvalloissa oltiin vaaksan päässä perustulon käyttöönotosta? Erilaisten vertailuryhmätutkimusten avulla myös kehitysavun eri muotoja on saatu verrattua yksinkertaiseen rahan jakamiseen. Kirjan esimerkkien valossa tuntuu lohduttomalta kuvitella tulevaisuutta runsauden valtakunnassa ilman perustuloa.

Myös avoimia rajoja perustellaan taloudellisin syin mm. uutta alkua etsivien maahanmuuttajien ahkeruuden ja suuryritysten halpamaihin kohdistuvan ulkoistamisten avulla. Kirjoittaja myöntää, että perustulon tarjoaminen jokaiselle maahan esteettä saapuvalle tulokkaalle voisi olla ongelmallista ja ehdottaakin muutamia rajoitteita joilla alkuperäisasukkaat pidettäisiin tyytyväisinä. Avoimia rajoja käsitellään kirjassa kuitenkin melko vähän enkä vielä täysin vakuuttunut tämän viimeisen toimenpiteen järkevyydestä. Kirjoittaja ei käsittele kulttuurillisen muutoksen merkitystä suurten väkimäärien liikkuessa eikä myöskään huomioi ilmastonmuutosvaikutuksia, joita syntyisi jos länsimaiden kulutusyhteiskuntaan saapuisi suuri määrä uusia kuluttajia. Toisaalta, kahden muun ratkaisuehdotuksen yhteisvaikutuksen avulla ilmastovaikutus saattaisikin jäädä pieneksi. Epäuskostani huolimatta en voi täydellä voimalla vastustaa ehdotusta rajojen avaamisesta.

Kirja käsittelee tämän päivän suuria ongelmia ja osoittaa, että paratiisi on aivan ulottuvillamme. Voidaanko runsauden valtakunnan portit avata koko maailmalle? Bregmanin mielestä voidaan, ja kirjan luettuaan on vaikea vastustaa ehdotettuja keinoja maailman pelastamiseksi. Kirja sopii luksusavaruuskommunisteille, poliittisille päättäjille sekä niille jotka miettivät reilua maailmaa tai tulevaisuuden työmarkkinoita. Suosittelen!

Joustamaton energiantuotanto

Vähäpäästöisintä sähköä?

Tekniikka ja talous -lehti uutisoi juuri Wärtsilän laskelmista, joiden mukaan Suomessa ei kannata rakentaa ydinvoimaa, vaan kaasuvoimaloilla tuettua tuulivoimaa. Artikkelissa todettiin, että

"Tuulivoimavaltaisessa mallissa Suomen hiilidioksidipäästöt olisivat 90 prosenttia pienemmät kuin Fennovoima-vetoisessa ydinvoimamallissa."

Wärtsilän mukaan tämä skenaarioiden päästöero johtuu kaukolämmön sähköistymisestä. Ilmeisesti lämpöpumpuissa on jonkinlainen alkuperäsensori, joka pystyy erottamaan onko sähkö peräisin tuulella vai ydinvoimalan höyryllä pyöritetystä generaattorista eivätkä lämpöpumput suostu toimimaan ydinvoimalla? Energiasektorin osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä on tosin vain 74%, joten moinen ero ylipäätään on looginen mahdottomuus. Väitteestä tekee erityisen omituisen se, että kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan ydin- ja tuulivoiman päästöt ovat yhtä pienet, kun taas kaasulla tuotetun sähkön päästöt ovat huomattavat, kuten seuraavasta kuvasta nähdään. Miten se skenaario, jossa päästöttömän tukena on päästöllistä tuotantoa voi olla puhtaampi kuin se, jossa on pelkästään päästötöntä tuotanto?

IPCC:n arviot eri sähköntuotannon päästöille eri energiantuotantomuodoilla. Lähde: Climate Gamble

Raportin merkittävänä huomiona on, että sulkemalla ydinvoimalat ilman korvaajia, saadaan päästötöntä sähköä 27% halvemmalla. Tässä on mukana kaasuvoimaloiden tuottama säätösähkö, jota tarvitaan vaihtelevan tuotannon katveiden kattamiseksi. Artikkelin kustannuslaskelmiin en osaa ottaa kantaa, mutta sen sijaan aion tarkastella teho- ja päästönäkökulmaa. Mitä jos Suomessa olisi merkittävästi nykyistä enemmän tuulivoimaa tai ydinvoimaa?

Ydinvoimaskenaario

Ydinvoimaa syytetään joustamattomuudesta ja sitä pidetään yleensä vain perusvoiman lähteenä. Todellisuudessa ydinvoimaa kyllä pystytään säätämään, mutta se ei kannata, koska ydinvoimalan rakentaminen on kallista, mutta käyttäminen hyvin halpaa. Tehoa kannattaa siis tuottaa aina, kun voidaan. Ydinvoimaloita ajetaankin yleensä täydellä teholla kaiken aikaa, lukuunottamatta yleensä kesälle ajoitettavia vuosihuoltoja, jotka kestävät noin kuukauden, mutta voivat olla myös pidempiä. Esim. vuonna 2017 Olkiluoto 2 -voimalan huoltotauko kesti 64 vuorokautta. Jokavuotisten huoltojen avulla ydinvoimalan kapasiteettikerroin pysyy 80-90% tienoilla ja voimala pysyy käyttökelpoisena vuosikymmeniä. Esimerkiksi Loviisan ydinvoimala on ollut käytössä jo 40 vuotta.

Tieto Suomen sähkönkulutuksesta vuoden jokaisena tuntina löytyy Fingridin nettisivulta. Lisäsin oheiseen taulukkoon muutaman avainluvun kahdelta edelliseltä vuodelta:
 

Kulutus (MW)	2016	2017
Maksimi	15105	14273
Keskiarvo	9550	9522
Minimi	5593	5854

Jos Suomessa olisi ydinvoimaloita merkittävästi enemmän kuin nyt, vaikkapa tuon keskimääräisen kulutuksen eli 10 GW verran, niiden kaikkien ajaminen maksimiteholla aiheuttaisi huomattavasti ylituotantoa aikoina jolloin kulutus ei ole huipussaan. Palautetaan kuitenkin mieleen edellä mainitut vuosihuollot. Voidaanko vuosihuollot ajoittaa niin, että ylituotanto vältetään?

Tarkastelin kysymystä hyvin yksinkertaisella tavalla. Oletetaan, että Suomessa on 10 kpl 1 GW ydinvoimaloita. Jokaista niitä ajetaan täydellä teholla ympäri vuoden, lukuunottamatta yhden tai kahden kuukauden yhtäjaksoista huoltojaksoa. Koko vuoden tuotanto ja kulutus näkyvät oheisessa kuvassa. Valtaosan ajasta kulutus on yli 7 GW ja alittaa 6 GW vain hyvin lyhyeksi aikaa.

Suomen todellinen sähkönkulutus ja hypoteettisten ydinvoimalaitosten tuotantoprofiilit vuonna 2017.

Tässä skenaariossa ydinvoimaloiden käyntiajat on valittu silmämääräisesti kulutusprofiilin mukaan, yrittäen välttää ylituotantoa. Kaikki ydinvoimalat ovat käytössä ainoastaan joulu- ja helmikuun välisenä aikana. Muulloin yksi tai useampi voimala on suljettuna, mutta yksikään voimala ei ole suljettuna yli kahta kuukautta. Koko paketin kapasiteettikertoimeksi tulee 84,9%. Seuraavissa kuvissa näkyy vielä tarkempi näkymä eri vuodenajoilta.

Talvi.

Kevät.

Kesä.

Syksy.

Kuvista näkyy, että selvästi valtaosa ydinsähköstä voitaisiin hyödyntää kulutuksen kattamiseen ja vain hyvin vähän jouduttaisiin myymään Suomen ulkopuolelle. Lähempi tarkastelu paljastaa, että 89% kulutuksesta katetaan ydinvoimalla ja vain 0,5% tuotannosta on ylimääräistä. Tarvitaan siis 11% jotain muuta tuotantoa kattamaan vaje. Tämä voitaisiin tuottaa pääasiassa vesivoimalla, jolla on tällä vuosikymmenellä tuotettu 15-20% Suomen kulutuksesta. Näin saavutettaisiin täysin päästötön sähköntuotanto. Tätä tosin rajoittaa vesivoiman maksimiteho, joka on noin 3,1 GW. Sillä ei yksin pystytä kattamaan kaikkein suurimpia piikkejä, joten jotain lisätehoa tarvittaisiin muutamana erityisenä ajankohtana. Kenties jopa Wärtsilän kaasuvoimalalle olisi paikkansa.

Tuulivoimaskenaario

Wärtsilän skenaariossa ydinvoimasta luovuttiin kokonaan ja tilalle laitettiin jokin määrä tuulivoimaa ja kaasua. Tutkitussa skenaariossa tuulivoimaa oli ilmeisesti 4,1 GW, joskin toisessa kohtaa artikkelia mainittiin, että ydinvoiman lisärakentaminen puolittaa mahdollisen tuulivoimakapasiteetin 6,5 gigawattiin. Koska tavoitteena kuitenkin on vähäpäästöinen energiajärjestelmä, unohdetaan raportin kapasiteetit ja tarkastellaan miltä näyttää pääosin päästöttömään tuulivoimaan pohjautuva järjestelmä.

Fingridin sivuilta löytyy myös vuoden 2017 tuntikohtainen tuulivoimatuotanto. Se ei ilmeisesti kata ihan jokaista voimalaa, mutta vuoden maksimaalinen tuntikohtainen tuotanto on kuitenkin lähellä Tuulivoimayhdistyksen arviota asennetusta kapasiteetista. Oletin siis, että vuoden suurin tuntituotanto kertoi mikä oli vuoden 2017 asennettu kapasiteetti ja kokeilin eri tuulivoimamäärien vaikutusta moninkertaistamalla lineaarisesti vuoden 2017 tuotantoprofiilia. Vuoden 2017 asennetuksi tuulivoimakapasiteetiksi sain tuntidatasta 1,6 GW. Kapasiteettikerroin tuntidatasta laskettuna oli 29,3%, mikä on vähemmän kuin Wärtsilän skenaariossa. Suurempi kapasiteettikerroin oletettavasti tekisi tuotannosta tasaisempaa, mutta sen huomioiminen ei onnistu ilman kehittyneempää mallia, jolla voitaisiin huomioida esimerkiksi korkeammalla sijaitseva tasaisempi tuuli. Teen siis tarkastelun mitattuun dataan pohjautuen.

Ensimmäisessä kuvassa on yhteenveto, joka kertoo mikä osuus kulutuksesta katetaan päästöttömällä tuotannolla sekä kuinka iso osa tuotannosta on ylimääräistä eli kulutuksen ylittävää tehoa.

Nähdään, että alle 10 GW kapasiteetilla kaikki tuulisähkö saadaan käytettyä, mutta sen jälkeen ylituotanto alkaa nousta melko lineaarisesti. Kulutukseen hyödynnettävän tuulisähkön osuus taas alkaa saturoitua kapasiteetin kasvaessa. Seuraavissa kuvissa on tarkempi näkymä muutaman skenaarion tuntitehoista talviaikaan.

Tuulivoiman tuottama teho vaihtelee hurjasti, ollen joskus paljon tarvetta suurempaa ja toisina hetkinä taas paljon vähemmän.

Vertailu

Miten ydinvoimaskenaario sitten suhtautuu tuulivoimatapauksiin? Seuraava pysyvyyskäyrä näyttää kuinka paljon varavoimaa vuoden aikana tarvittiin eri tuotantotavoilla. Negatiiviset arvot kuvaavat ylituotantoa.

Nähdään, että aiemman kuvaajan mukaisesti 10 GW tuuliskenaariossa ei käytännössä ole ylituotantoa, mutta 20 GW tapauksessa ylituotanto on jo merkittävästi. 40 GW skenaariossa ylituotantoa oli pahimmillaan 30 GW, mutta leikkasin sen pois kuvasta, jotta kuvan erotuskyky säilyy muualla. Ydinvoimalla varavoiman tarvetta on myös, mutta tehontarve on paljon tasaisempi. Suurimman osan ajasta lisätehoa tarvitaan alle 2 GW, johon riittäisi Suomen vesivoimakapasiteetti. 2-4 GW lisätehoa tarvitaan noin 500 tuntia, joten tähän piikkiin voitaisiin sitten käyttää vaikka kaasuvoimaloita. Kaikissa tuulivoimaskenaarioissa 4 GW ylittäviä varatehoja tarvitaan vähintään 2500 tuntia.

Seuraavissa taulukoissa esitän vielä muutamia avainlukuja numeroina. Ensimmäisessä taulukossa näkyy päästöttömän tuotannon osuus kulutuksesta, lisäenergian suhteellinen tarve, Suomen kulutukseen hyödynnettävä sähkö sekä ylimääräisen tuotannon osuus. Taulukosta nähdään, että suurella tuulivoimakapasiteetilla hyödynnettävä energia alkaa nopeasti laskea ja 40 GW tapauksessa ylituotantoa on jo 43% tuulivoimaloiden tuotosta.

Skenaario	Osuus kulutuksesta (%)	Tuotantovaje (%)	Hyödynnetty (%)	Ylituotanto (%)
Ydinvoima 10 GW	88.7	11.3	99.5	0.54
Tuulivoima 10 GW	30.7	69.3	100.0	0.04
Tuulivoima 20 GW	54.4	45.6	88.4	11.6
Tuulivoima 40 GW	77.1	22.9	57.0	43.0

Seuraavassa taulukossa näkyy tuotetun sähkön absoluuttinen ja suhteellinen arvo. Tässä olen käyttänyt Nord Poolin spot-hintoja vuodelle 2017, pienellä muutoksella. Oletin, että tuotannon ylittäessä kulutuksen, sähkön arvo alkaa laskea lineaarisesti. Kun tuotanto on kaksinkertainen kulutukseen verrattuna, sähkön arvo on nolla. Oletus ei siis perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen, vaan on puhtaasti oma yksinkertaistukseni. Periaatteessa sähköä voi myydä ulkomaille, mutta esim. Ruotsissa ja Tanskassa on myös mittavasti tuulivoimaa, joten on turvallista olettaa, että niissäkin on melko paljon tuulituotantoa samoihin aikoihin kuin Suomessa. Tällöin ylijäämälle ei ehkä ole kysyntää Suomen rajojen ulkopuolellakaan.

Skenaario	Sähkön arvo (miljardia €)	Sähkön arvo (€/MWh)
Ydinvoima 10 GW	2.45	33.0
Tuulivoima 10 GW	0.82	31.9
Tuulivoima 20 GW	1.37	26.6
Tuulivoima 40 GW	1.24	12.1

Sähkön arvo on suurinta ydinvoimaskenaariossa, jossa ylijäämä on hyvin vähäistä. Ylijäämää on vielä vähemmän 10 GW tuulivoimaskenaariossa, mutta ilmeisesti tuulivoiman tuotanto ajoittuu halvemmille tunneille jo nykyisessä järjestelmässä. Suuren ylijäämän takia 40 GW  tuulivoimaskenaariossa sähkön arvo on vain 37% ydinvoimaskenaarion arvosta. Arvioimani hintavaikutus saattaa olla liioiteltu, mutta vaihtelevan tuotannon kannibalisaatioilmiö on kuitenkin tiedostettu ongelma. Kuinka paljon kapasiteettia voidaan kasvattaa, jos jokainen uusi tuulivoimala on edellistä vähempiarvoinen?

Kolmannessa taulukossa taas näkyy energiantuotanto ja varaenergian tarve terawattitunteina. Lisäksi siinä näkyy varavoiman päästöt, jos se tuotettaisiin kokonaan kaasuvoimalla, käyttäen alussa esitetyn IPCC-taulukon päästökerrointa.

Skenaario	Vuosituotanto (TWh)	Varavoiman tarve (TWh)	Kaasuvoiman päästöt (Mt-CO2)
Ydinvoima 10 GW	74.4	9.44	4.6
Tuulivoima 10 GW	25.6	57.77	28.3
Tuulivoima 20 GW	51.3	38.05	18.6
Tuulivoima 40 GW	102.6	19.14	9.4

Ydinvoimaskenaariossa varavoimaa tarvitaan vähiten, minkä vuoksi sen aiheuttamat päästöt ovat puolet siitä mitä 40 GW tuulivoimatapauksessa. Käyttämäni kapasiteettikerroin tuulivoimalle oli kuitenkin pienempi kuin Wärtsilän ennustama. Jos kolmanneksen parempi kapasiteettikerroin vähentäisi varavoiman tarvetta myös kolmanneksen, olisi 40 GW tuuliskenaario kaasuvaravoiman päästö enää 6,2 Mt, mikä on jo lähempänä ydinvoimaa. Tuulivoiman tapauksessa varavoiman maksimaaliset tehot ovat kuitenkin paljon ydinvoimaa suurempia, joten varajärjestelmä tulisi paljon kalliimmaksi kuin ydinvoiman tapauksessa. 3 GW vesivoimakapasiteetti riittäisi huomattavasti paremmin ydinvoimaloiden tueksi kuin voimakkaasti vaihtelevan tuulivoiman, jolloin skenaarioiden päästöero kasvaisi.

Yhteenveto

Sähkötehon pohjakulutus Suomessa on yllättävän suuri ja niin on myös perustehon tarve. Huomattavasti nykyistä enemmän ydinvoimaan nojaava järjestelmä olisi mahdollinen Suomessa yksinkertaisesti ajoittamalla vuotuiset huoltotauot niin, että vältetään ylituotanto. Tuulivoimaan pohjautuvassa järjestelmässä varatuotannon tarve on huomattavasti ydinenergiaa suurempi. Uskon kuitenkin, että myös tuulivoiman hyödyntämistä voitaisiin merkittävästi lisätä hyödyntämällä suuria lämpövarastoja. Merkittävä osa talven sähköstähän kuluu juuri lämmitykseen, jolloin riittävän isoilla lämpövarastoilla olisi monesti mahdollista välttää varavoimalan käynnistäminen. Näitä varastoja voisi toki käyttää myös ydinvoimalla, joten ratkaisu ei kuitenkaan tuo tuulivoimalle ainutlaatuista kilpailuetua.

T&T-lehden artikkelissa oli vielä seuraava kommentti:

"Yhtiö nosti äskettäin sataprosenttisen uusiutuvan energian järjestelmät energiabisneksensä visioksi. Sen mukaan järjestelmän tarvitsema teknologia on jo olemassa, mutta monissa paikoissa joustamaton voimalakapasiteetti hidastaa muutosta uusiutuvaan."

Kaasuvoimaloita kauppaava Wärtsilä on siis sitä mieltä, että ydinvoima hidastaa muutosta kohti järjestelmää, jossa heidän tuotteensa olisi välttämätön. Edellä kuitenkin nähtiin, että merkittävin tarvittava muutos olisi nimenomaan lisätä, ei vähentää, ydinvoiman osuutta energiajärjestelmässä. Jos Wärtsilän haave toteutuu, niin maakaasu integroituu olennaiseksi osaksi järjestelmää ja polttaminen jatkuu hamaan ikuisuuteen. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tavoite ei kuitenkaan ole hieman nykyistä vähäpäästöisempi, vaan täysin päästötön energiantuotanto. Jos Wärtsilä aikoo jatkossakin pitää bisneksensä pyörimässä, niin kenties heidän tulisi muuttaa tuotekehityksensä suuntaa. Vaikkapa kohti pienydinreaktoreita?

Ennätysten aikakausi

Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon ja ainakin Euroopassa enemmistö ihmisistä tuntuu uskovan, että se ei ole mikään kiinalaisten lahjomien tiedemiesten juoni, vaan että ilmasto todella lämpenee. Silti joukostamme löytyy yhä skeptikkoja, joiden mielestä ilmastonmuutos on pelkkää puhetta ja pelottelua. Kansainvälistä ilmastopaneelia (IPCC) ei uskota, koska jostain voi löytää tutkimuksen, jossa sopivasta dataa valikoimalla on näytetty, että ilmasto ei sittenkään lämpene.

Lämpötilan mittaamisen ihminen on kuitenkin hallinnut jo satoja vuosia. Yksinkertaisia tilastoja voidaan ylläpitää ilman sen kummempaa tieteellistä analyysiä tai ennustemallien hyödyntämistä. Suomessakin lämpötiloja on mitattu jo pitkään ja Ilmatieteen laitos ylläpitääkin kuukausikohtaisten lämpötilaennätysten listaa. Alla on taulukoituna sekä ylimpien että alimpien lämpötilojen ennätykset.

Ylimmät lämpötilat kuukausittain

kuukausi	°C	pvm	paikkakunta
Tammikuu	10,9	6.1.1973	Jomala Maarianhamina la
Helmikuu	11,8	28.2.1943	Helsinki Ilmala
Maaliskuu	17,5	27.3.2007	Helsinki-Vantaan lentoasema
Huhtikuu	25,5	27.4.1921	Jyväskylä kaupunki
Toukokuu	31,0	30.ja 31.5.1995	Lapinjärvi Ingermaninkylä
Kesäkuu	33,8	24.6.1935	Ähtäri
Heinäkuu	37,2	29.7.2010	Liperi Joensuun lentoasema
Elokuu	33,8	7. ja 8.8.2010	Heinola, Puumala, Lahti
Syyskuu	28,8	6.9.1968	Rauma kaupunki
Lokakuu	19,4	2.10.1985	Helsinki-Malmi lentoasema
Marraskuu	14,3	3.11.2015	Kemiönsaari Kemiö
Joulukuu	11,3	20.12.2015	Kokemäki, Pori

Alimmat lämpötilat kuukausittain

kuukausi	°C	pvm	paikkakunta
Tammikuu	-51,5	28.1.1999	Kittilä Pokka
Helmikuu	-49,0	5.2.1912	Sodankylä
Maaliskuu	-44,3	1.3.1971	SallaTuntsa
Huhtikuu	-36,0	2.4. ja 9.4.1912	Kuusamo, Sodankylä
Toukokuu	-24,6	1.5.1971	Enontekiö Kalmankaltio
Kesäkuu	-7,0	3.6.1962	Inari Laanila
Heinäkuu	-5,0	12.7.1958	Enontekiö Kilpisjärvi
Elokuu	-10,8	26.8.1980	Salla Naruskajärvi
Syyskuu	-18,7	26.9.1968	Sodankylä Vuotso
Lokakuu	-31,8	25.10.1968	Sodankylä
Marraskuu	-42,0	30.11.1915	Sodankylä
Joulukuu	-47,0	21.12.1919	Pielisjärvi

Ensisilmäykseltä lukemissa ei näytä olevan mitään erityistä ja ennätykset näyttävät jakautuneen pitkälle aikavälille. Mutta katsotaanpa tarkemmin! Erottelin ennätykset kahden vuosikymmenen ryppäisiin sekä ennen 1960-lukua tapahtuneisiin ennätyksiin.

Ylimmät lämpötilat			Alimmat lämpötilat
Aika	Ennätyksiä		Aika	Ennätyksiä
<1960	3		<1960	5
1960-1980	2		1960-1980	5
1980-2000	2		1980-2000	2
2000-2020	5		2000-2020	0

Korkeissa lämpötiloissa 2000-luku erottuu selvästi suurimpana, vaikka vuosia on vielä jäljelläkin. 42% lämpötilaennätyksistä on tehty vuosituhannen vaihteen jälkeen, vaikka mittauksia on tehty ainakin sadan vuoden ajan ennen tätä päivää. Kun taas katsotaan toista taulukko eli kylmyysennätyksiä, niin huomataankin täysin päinvastainen ilmiö. 2000-luvulla ei ole yhtään kylmyysennätystä ja 80-luvullakin vain kaksi! Yhdessä nämä tilastot kertovat karua kieltä lämpenemisestä. Sama ilmiö on nähtävissä myös Ympäristöhallinnon keskilämpötilakuvaajassa:

80-luvulta alkaen Suomen keskilämpötilan liukuva keskiarvo on kääntynyt hurjaan nousuun. Se täsmää hyvin lämpötilaennätysten ajankohdan kanssa. Ilmaston lämpeneminen näyttää siis olevan kovasti enemmän faktaa kuin fiktiota.

Hyvinvoinnin mittarit

Bruttokansantuote (BKT) on luku, joka kertoo taloudellisesta toimeliaisuudesta. Sitä käytetään eri maiden rikkauden mittarina. Absoluuttisen BKT:n vertailulla voidaankin arvioida valtioiden kansainvälistä merkitystä. Seuraavasta kuvasta nähdään kuusi suurinta taloutta vuonna 2017:

Maailman bisneskeskus ja suurvalta Yhdysvallat on yllätyksettömästi ensimmäisenä. Kiina on pari vuosikymmentä noussut listalla hurjaa vauhtia ja on nyt toisena ja kenties jo tämän vuosisadan aikana ohittaa Yhdysvallat. Paljon pienemmät Japani, Saksa ja Britannia ovat listana seuraavina, mutta Britannian tasalla on myös miljardin asukkaan Intia. Absoluuttinen BKT luonnollisesti kasvaa väkiluvun myötä, joten yksittäisen kansalaisen taloudellista hyvinvointia mittaa paremmin henkeä kohden laskettu BKT. Kärkisijat jakautuvat tällöin hyvin eri tavalla:

Rank	Country	GDP - PER CAPITA (PPP)	Date of Information
1	Liechtenstein	$139,100	2009 est.
2	Qatar	$124,900	2017 est.
3	Monaco	$115,700	2015 est.
4	Macau	$114,400	2017 est.
5	Luxembourg	$109,100	2017 est.
6	Falkland Islands (Islas Malvinas)	$96,200	2012 est.
7	Singapore	$90,500	2017 est.
8	Bermuda	$85,700	2013 est.
9	Isle of Man	$84,600	2014 est.
10	Brunei	$76,700	2017 est.
11	Ireland	$72,600	2017 est.
12	Norway	$70,600	2017 est.
13	Kuwait	$69,700	2017 est.
14	United Arab Emirates	$68,200	2017 est.
15	Sint Maarten	$66,800	2014 est.

Sijoilta 1, 3 ja 5 löytyvät Eurooppalaiset minivaltiot Liechtenstein, Monaco ja Luxemburg. Ne ovatkin veroparatiiseja joiden kansalaisuudella on varallisuusrajat. Niiden välissä taas on öljyvaltio Qatar ja Kiinan erityistalousalue Macau. Kärkisijoilla on useita muita veroparatiiseja ja öljyntuottajamaita. Merkittävistä Eurooppalaisista valtiosta mukana on vain Irlanti ja Norja, joista Irlantikin on jonkin tason veroparatiisi ja Norja taas merkittävä öljyntuottajavaltio. Suomi löytyy listalta sijalta 37 (44 000 $/henki) ja Yhdysvallat sijalta 20 (59 500 $/henki). Kiinan sijoitus taas on 106 (16 600 $/henki) ja Intian 156 (7 200 $/henki).

Yleisesti tiedetään, että Kiinassa ja Intiassa ihmiset ovat keskimäärin köyhempiä kuin vaikkapa Suomessa, joten siinä mielessä henkeä kohden laskettu BKT vaikuttaa ihan toimivalta mittarilta. Qatarin lukema on kuitenkin kolminkertainen Suomeen verrattuna, joten onko keskimääräinen qatarilainen kolme kertaa suomalaista vauraampi? Vastaus on: ei ole. Qatarin väestöstä vain 12% on varsinaisesti maan kansalaisia ja monet työntekijät ovat käytännössä orjia. Qatarissa raha ei jakaudukaan tasaisesti, vaan rikkain 10% ansaitsee yli 30 kertaa enemmän kuin köyhin 10%. Vertailun vuoksi, Suomessa rikkain kymmenys ansaitsee noin 5 kertaa enemmän kuin köyhin kymmenys.

BKT ei siis huomioi rahan epätasaista jakautumista, mutta sillä on myös muita ongelmia. Se ei esimerkiksi huomioi kotona tehtyä työtä, kuten omien kasvisten kasvattamista tai äitien suorittamaa lastenhoitoa. Erityisen merkittävä puute on, että talouden aiheuttamia haittavaikutuksia kuten saastuttamista ja hiilidioksidipäästöjä ei myöskään huomioida. Niinpä BKT kasvaa, kun tuotetaan näennäisesti rahallista arvoa, vaikka samalla aiheutettaisiin paljon suurempaa vahinkoa mittarin ulkopuolella (esim. saastutetaan koko kansan juomavedet tuottava joki). BKT:tä käytetään usein yksinään kehityksen mittarina, vaikka se selvästi jättää huomioimatta lukuisi kriittisiä asioita.

Näin 2000-luvun tiedon aikakaudella meidän pitäisikin siirtyä seuraavalla asteelle yhteiskunnan laadun mittaamisessa. Mikään luku ei yksin kerro tarpeeksi yhteiskunnan tilasta, mutta kenties monta lukua yhdessä antavat jo paremman kokonaiskuvan. New Economics Foundation (NEF) onkin julkaissut raportin Five headline indicators of national success, jossa esitellään viisi tällaista mittaria.

1. Hyvät työpaikat

Ei riitä, että ihmiset ovat töissä, vaan työstä täytyy myös saada elämiseen riittävää palkkaa. Pätkätyöläinen tai minimipalkkalainen saattaa kaunistaa työllisyystilastoja, mutta pelkkä työllisyyslukema ei kerro koko totuutta työmarkkinoiden terveydestä. Hyvät työpaikat -indikaattori kertoo montako prosenttia työvoimasta on pysyvässä työssä, josta saatu palkka riittää elämiseen.

2. Hyvinvointi

Talouskasvun päämääränä väitetään olevan yhteiskunnan hyvinvoinnin parantaminen. Pelkkä talouslukujen tuijottaminen ei kuitenkaan kerro onko kansa todellisuudessa onnellinen. Talouslukujen valossa on helppo väittää, että nyt menee hyvin, mutta jos ihmiset eivät oikeasti koe olevansa onnellisia tai merkittäviä, niin meillä on hyvinvointiongelma. Totuuden selvittämiseen on kuitenkin hyvin yksinkertainen keino: kysytään ihmisiltä itseltään. Hyvinvointi-indikaattori muodostetaan kysymällä ihmisiltä kuinka tyytyväisiä he ovat omaan elämäänsä, asteikolla 0-10. Arvolla 0 ihminen on täysin tyytymätön ja 10 taas tarkoittaa täydellistä tyytyväisyyttä.

3. Ympäristö

Vaikka kansalla olisi paljon avoautoja ja golf-kenttiä, niiden tuottama ilo pienenee, jos ulkoilma on myrkyllistä pienhiukkaspäästöjen takia tai jos ilmastonmuutos saa kadut tulvimaan ja pellot kuivumaan. Siksipä onkin tärkeää mitata kuinka paljon kansan elintaso kuormittaa ympäristöä. Tähän tarkoitukseen sopii hiilidioksidipäästöjen mittaaminen. Jotta vältetään ilmastonmuutoksen pahimmat vaikutukset, täytyy jokaisen maan rajoittaa hiilidioksidipäästöjään tietyn hiilibudjetin rajoissa. Tässä on oleellista käyttää kulutuspohjaisia hiilipäästöjä, joka huomioi missä päästöjä aiheuttavia tuotteita käytetään. Tällöin esimerkiksi Kiinassa valmistettu, mutta Euroopassa käytettävä tuote lasketaan Euroopan hiilibudjettiin, mikä näyttää elintason todellisen vaikutuksen ja estää päästöjen ulkoistamisen köyhempiin maihin. Ympäristö-indikaattori ilmaisee minkä verran hiilidioksidipäästöjä kansa tuottaa suhteessa heidän hiilibudjettiinsa.

4. Reiluus

Talouskasvun hedelmät eivät jakaudu tasaisesti kaikille maailman ihmisille. Maailman ihmisten rikkain 1% omistaakin yhtä paljon kuin loput 99% yhteensä. Toisaalta on todennäköistä, että keskiluokkainen suomalainen kuuluu tuohon rikkaimpaan prosenttiin. Siitä huolimatta varallisuuseroja on myös paikallisesti. Harva kannattaa täysin tasaista tulonjakoa, mutta myös äärimmäisen suuri ero tuloissa aiheuttaa yhteiskunnallisia häiriöitä. Epätasainen tulojen jakautuminen aiheuttaa stressiä ja turvattomuuden tunnetta, mutta vaikuttaa haitallisesti myös työmarkkinoiden kehittymiseen ja ympäristönsuojeluun. Reiluus-indikaattori mittaa kotitalouksien verojenjälkeisiä tuloeroja vertaamalla suurituloisimman 10% tuloja pienituloisemman 10% tuloihin.

5. Terveys

Terveys mahdollistaa työskentelyn itsensä ja muiden hyväksi ja helpottaa onnen tavoittelua. Jokainen varmasti toivoo pysyvänsä terveenä, mutta siitä huolimatta rikkaissakin maissa ihmiset sairastuvat ja kuolevat tauteihin joihin on olemassa hoitokeinoja. Näitä tauteja ovat esimerkiksi syövät, sydänsairaudet ja diabetes. Paremmalla tai enemmän saatavilla olevalla hoidolla näitä kuolemia voisi siis vähentää. Terveys-indikaattori mittaa miten suuri osa kuolemista johtuu sairauksista joita olisi voitu hoitaa.



Bruttokansantuotteelle on siis vaihtoehtoja. Kun näitä esiteltyjä indikaattoreita katsoo tarkemmin, huomaa ettei yksikään niistä kuvasta talouden suuruutta. Nimenomaan suurempaa taloutta on vuosikymmeniä pidetty yhteiskunnan kehityksen mittarina. Nämä uudet indikaattorit osoittavat kuitenkin paljon selkeämmin sen minkä pitäisi olla talouskehityksen päämäärä: hyvinvoinnin kehittymisen. Tulevissa postauksissa pyrin avaamaan indikaattoreita tarkemmin ja selvittämään niiden arvoja Suomessa ja mahdollisesti muuallakin. Voisiko nämä kaikki luvut saada yhteen Suomen tilaa kuvaavaa raporttiin, joka julkaistaisiin joka vuosi? Itse uskon, että voisi.

Kirjaesittely: Taloustiede: Käyttäjän opas

Ha-Joon Chang, Taloustiede: Käyttäjän opas (2014)

Kirja on nimensä mukainen ja antaa perustiedot monesta talouteen liittyvästä asiasta. Kirja etenee hyvällä rytmillä aiheesta toiseen eikä jumitu mihinkään aiheeseen liian pitkäksi aikaa. Jokaisesta luvusta löytyy kuitenkin lähdeluettelo, jos lukijaa kiinnostaa paneutua johonkin asiaan tarkemmin.

Kirjassa käydään läpi kapitalismin ja teollistumisen historiaa ja myös merkittävien vapaakauppaa ajavien maiden protektionistisia vaiheita. Mm. Yhdysvallat on rakentanut menestyksensä paljolti oman teollisuutensa kehittämiseen protektionisten politiikan avulla. Kehittyville maille markkinoiden vapauttaminen ei ole tuonut ikuista auvoa, mutta rikkaiden maiden valta estää köyhempiä maita hyödyntämästä samoja keinoja joita teollisuusmaat itse ovat aikoinaan käyttäneet nousunsa tukena ulkovaltojen vaikutuksen rajoittamiseen.

Kirja esittelee kaikki merkittävimmät taloustieteen teoriat ja osoittaa miten jokainen teoria sisältää omat oletuksensa. Vaikka taloustieteilijät usein puhuvat talousasioista jotenkin varmoina, ei noita oletuksia voi sivuuttaa. Ihmiset eivät aina käyttäydy rationaalisesti, yritykset eivät aina investoi ennustetusti eikä rikkaille jaettu ylimääräinen raha suinkaan automaattisesti valu pohjalle. Suosittukaan teoria ei välttämättä sovi jokaiseen tilanteeseen, jonka tähden taloustieteilijän sanoja tulisi kuunnella kriittisellä korvalla. Eri teoriat esitellään tehokkaasti ja niiden eroja ja puutteita painottaen. Itse tutustuin kirjan myötä ensimmäistä kertaa hieman tarkemmin mm. Marxilaiseen taloustieteeseen.

Kirja käsittelee myös asioita kuten köyhyys, työttömyys ja valtion rooli taloudessa. Sivuilta löytyy tietoa myös talousjärjestelmän toimijoista kuten pankeista ja pörsseistä. Myös taloudellisen kehityksen ja taloudellisen tasa-arvon mittarit ovat mielenkiintoisia aiheita. Bruttokansantuotteen sijaan talouden kehitystä voisi mitata laskemalla investointien tai tutkimuksen osuutta bruttokansantuotteesta, sillä pelkkä finanssimarkkinoiden johdannaiskauppa ei paranna ihmisten elinoloja, vaikka nostaisikin BKT:tä. Myöskään jälkiteollisen palveluyhteiskunnan harhaa ei pidä uskoa. Maailman rikkaimpiin maihin kuuluva Sveitsi ei maineestaan huolimatta ole pelkkä pankkien keskittymä, vaan Sveitsin talouden merkittävin sektori on teollinen tuotanto.

Kirja on erinomainen yleisteos kaikkeen talouteen liittyvään. Kirjoitustyyli on selkeä ja helppo ja kirjan voi lukea kuka tahansa ilman mitään taustatietoja. Suosittelenkin kaikille joita yhtään kiinnostaa ympäröivä yhteiskunta. Jos se taas ei kiinnosta, niin suosittelen miettimään uudestaan ja lukemaan tämän kirjan siitä huolimatta. Teos löytyy kirjastosta, myös e-kirjana, jolloin lukuprosessin voi mahdollisesti aloittaa suoraan tämän päivityksen luettuaan. Lopuksi pari sitaattia:

"Taloustiede on poliittista. Se ei ole eksakti tiede eikä voi koskaan ollakaan: talousteiteessä ei ole objektiivisia totuuksia, jotka voidaan osoittaa paikkansapitäviksi ottamatta poliittista tai moraalista kantaa. Kun kuulee taloutta koskevan väittämän, on aina esitettävä ikivanha kysyms: Cui bono? Kuka hyötyy? Sitä käytti jo roomalainen valtiomies ja puhetaidon mestari Cicero."

"Vuonna 2008 käynnistyi globaali finanssikriisi, joka muistutti tylysti, ettemme saa jättää taloutta taloustieteilijöiden ja muiden teknokraattien armoille. Meidän kaikkien on ryhdyttävä aktiivisiksi talouskansalaisiksi ja osallistuttava taloutemme hoitamiseen.

Taloustiede ei ole läheskään niin vaikeaa kuin taloustieteilijät antavat ymmärtää. Kun hankkii jonkinlaiset perustiedot talouden toiminnasta, talouden tapahtumien seuraaminen vie paljon vähemmän aikaa ja vaivaa. Aktiivinen talouskansalaisuus on kuin pyörällä ajo, kielen opettelu tai taulutietokoneen käyttö: kun selviää alkuvaikeuksista ja harjoittelee säännöllisesti, se käy kerta kerralta helpommaksi.

Lupaathan kokeilla."

Kirjaesittely: Blueprint for Revolution

Srdja Popovic, Blueprint for Revolution: How to Use Rice Pudding, Lego Men, and Other Nonviolent Techniques to Galvanize Communities, Overthrow Dictators, or Simply Change the World (2015)

Vaikka kirjan nimi on pitkä, sen lukemiseen ei mennyt pitkään. Kirja on nimittäin todella viihdyttävä ja helppolukuinen. Kirja on serbialaisen kansalaisaktivistin äärimmäisen mielenkiintoinen kuvaus siitä miten väkivallaton muutos onnistuu, oli kyseessä sitten jokin pieni asia kuten raejuuston hinta tai ihan oikea vallankumous. Kirjoittaja on itse elänyt Milosevicin diktatuurissa ja ollut kärkihahmona vastarintaliikkeessä, jonka ansiota oli vapauden saaminen kansalle. Sittemmin hän on toiminut neuvonantajana muille aiheesta kiinnostuneille, kuten Egyptin vallankumouksellisille Arabikevään aikana.

Kirjassa esitellään todelliseen muutokseen vaaditut vaiheet. Popovicin mukaan, toisin kuin kansalaisaktivismissa yleensä, mielenosoituksen tulisi olla muutoksen viimeinen askel, ei ensimmäinen. Sitä ennen täytyy tehdä pohjatyötä, jonka merkitys jää helposti huomaamatta vain lopputulosta tuijottavilta tarkkailijoilta. Kirjassa on paljon esimerkkejä suoraan Popovicin omasta elämästä, mutta myös muualta, kuten Gandhin vastarinnasta Intiassa ja homojen oikeuksien kamppailusta Yhdysvalloista. Oli todella jännittävää lukea mm. miten diktatuurin allakin pystyttiin löysäämään kaikkien pelkäämän kiduttajan uhkaa tuomalla tämän toimet hänen ystäviensä tietoon.

Popovic antaa suurta arvoa symboleille ja Serbian vastarintaliikkeen nyrkkilogoa käytettiinkin sekä ystävien löytämiseen, uskollisuuden testaamiseen ja tietoisuuden levittämiseen. Kenties tärkein asia on kuitenkin selkeät tavoitteet ja pienet voitot. Minkä tahansa suuria asioita tavoittelevan liikkeen tulisi ensinnäkin määritellä itselleen selkeä tavoite, jonka saavutettuaan voidaan julistautua voittajaksi. Mikäli tavoite on hyvin suuri, ei tuli kuitenkaan rynnätä suoraan sitä kohti, vaan hankkia liikkeelle arvostusta ja vaikutusvaltaa täyttämällä ensin pienempiä osatavoitteita. Pienet voitot antavat liikkeelle uskottavuutta ja lisää tukijoita, jolloin liike voi jatkaa kohti suurempia tavoitteita. Selkeästi ilmaistut tavoitteet tarjoavat myös päättäjille mahdollisuuden jollain tavalla vastata vaatimuksiin. Tavoitteita täytyy kuitenkin miettiä tarkkaan. Onko päämääränä syrjäyttää diktaattori (joka pian korvataan uudella) vai saada aikaan demokratia ja vapaus?

Huumorin rooli on myös tärkeä. Kun pelätty fasistipoliisi saadaan jahtaamaan kalkkunoita keskustan kaduilla, alkaa pelkokin vähitellen laantua. Entä miten pitää suhtautua hallitukseen, joka kieltää lelujen järjestämät mielenosoitukset?

Kirja on hauska ja mieltäavartava sekä hyvin vaikea laskea alas. Se on myös sopivan lyhyt ja ytimekäs eikä jää missään välissä jaarittelemaan eri aihealueista. Suosittelen kirjaa varauksetta kaikille, jotka itse harjoittavat kansalaisaktivismia tai ovat muuten vain kiinnostuneita siitä miten muutosta on saatu aikaan maailmalla.

Kirjaesittely: Ostettua aikaa

Esittelen blogissa lukemiani kirjoja, tarkoituksena saada muutkin lukemaan niitä ja kasvattamaan yhteiskunnan kokonaistietämystä tärkeistä asioista

Wolfgang Streeck, Ostettua aikaa - Demokraattisen kapitalismin lykätty kriisi (2012)

Tämä on saksalaisen taloustieteilijän kirjoittama kirja kapitalismin kehityksestä 60-luvulta eteenpäin. Kirjassa esitetään valtioiden siirtymää keynesiläisestä verovaltiosta velkavaltion kautta vakauttajavaltioksi, jossa verotus nähdään suurena pahana ja valtion ainoa tehtävä on ottaa velkaa ja "palauttaa markkinoiden luottamusta". Uusliberalistinen markkinoiden vapauttaminen kaikesta valtion kontrollista esitetään uhkana demokratialle, kun kansan vaikutusvaltaa heikennetään "markkinaväen" painostuksesta. Myös EU:n talouspolitiikka, erityisesti euron myötä, todetaan ongelmalliseksi heikommin menestyville maille, jotka ilman täyttä kontrollia omasta taloudestaan eivät kykene nousemaan suosta johon ovat vajonneet. Jotta valtiot voisivat taata tyytyväisyyden sekä kansalle että markkinoille, ne joutuvat velkaantumaan enemmän ja enemmän. Jossain vaiheessa kriisin lykkäämistä ei kuitenkaan voi enää jatkaa. Mitä sitten tapahtuu?

Kirja on kirjoitettu hieman ironisella tyylillä markkinavoimille irvaillen. Mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta koin kirjan kuitenkin paikoin vaikeaselkoiseksi. Kirjasta löytyy paljon lähdeviitteitä, joiden kautta asioista kiinnostunut kykenee tutustumaan tarkemmin tutkittuun tietoon. Kirja jätti jälkeensä hieman ahdistuneen olon ja kysymyksen, voiko hyvinvointiyhteiskuntaa pelastaa kapitalismilta?

"Nykypäivän Länsi-Euroopassa suurin uhka ei ole enää nationalismi, eikä varsinkaan saksalainen nationalismi, vaan hayekilainen markkinaliberalismi. Rahaliiton loppuunsaattaminen sinetöisi kansallisen demokratian lakkauttamisen Euroopassa - ja samalla sen ainoan instituution lakkauttamisen, jota vielä voitaisiin käyttää, kun puolustaudutaan vakauttajavaltiota vastaan. Jos historialliset erot Euroopan kansojen välillä ovat liian suuria integroitaviksi lähitulevaisuudessa yhteiseen demokratiaan, näitä eroja edustavia instituutioita voidaan kenties käyttää jarrukiiloina demokratiattomaan yhtenäismarkkinavaltioon viettävällä tiellä. Se olisi toiseksi paras ratkaisu. Ja niin kauan kuin parasta ratkaisua ei ole, toiseksi paras on paras."

Dear Matafele Peinam

Hyödynsin Yle Areenan viime hetken mahdollisuutta ja katsoin ilmastodokumentin "Tulevilla rannoilla". Elokuvassa seurattiin yhden miehen matkaa, kun hän yritti selvittää mitä yksi ihminen voi tehdä varmistaakseen, etteivät hänen lastensa lapset joudu elämään nykymaailmaa huonommassa paikassa. Matkalla kohdattiin muita ilmastoaktivisteja, mutta myös nykymenon kannattajia. Esimerkiksi hiilikaivoksen työntekijät pitivät työtään äärimmäisen tärkeänä ja saivat mielihyvää, kun ajattelivat miten heidän hiilellään tuotettu sähkö auttaa ihmisiä. Yksi heistä kommentoi näin:

"Emme polta hiiltä huvin vuoksi. Poltamme sitä luodaksemme jotain. Jätämme jälkeemme jotain, mikä on tärkeämpää kuin puhdas ilma. Rakennamme yhteiskuntaamme ja seuraava sukupolvi keksii tavan puhdistaa ilman."

Teollinen yhteiskunta onkin noussut kukoistukseensa juuri hiilen avulla, mutta ajatus, että tiedostetun ongelman ratkaisu jätetään vielä syntymättömien huoleksi, on todella ahdistava. Ongelma on tunnettu jo 1900-luvun alkupuolella ja tekninen ratkaisukin on keksitty jo 1950-luvulla. Suurin pulma tuntuukin olevan viestinnässä, kun kumpaakaan noista edellisistä asioista ei ole saatu riittävän voimakkaasti ajettua niiden tietoisuuteen, jotka voisivat pulmaan puuttua. Kenties tapa välittää viestiä on ollut väärä. Kenties jokin muu viesti on ollut voimakkaampi. Täytyy löytää keino peittää tuo toinen viesti karun totuuden alle. Toimikoon inspiraationa Marshallinsaarten Kathy Jetnil-Kijiner, joka esitti vaikuttavan runon YK:n ilmastotapaamisessa:


Dear Matafele Peinam,

you are a seven month old sunrise of gummy smiles
you are bald as an egg and bald as the buddha
you are thighs that are thunder and shrieks that are lightning
so excited for bananas, hugs and
our morning walks past the lagoon

Dear Matafele Peinam,

I want to tell you about that lagoon
that lucid, sleepy lagoon lounging against the sunrise

Men say that one day
that lagoon will devour you

they say it will gnaw at the shoreline
chew at the roots of your breadfruit trees
gulp down rows of your seawalls
and crunch your island’s shattered bones

They say you, your daughter
and your granddaughter, too
will wander rootless
with only a passport to call home

Dear Matafele Peinam,

don’t cry

mommy promises you

no one
will come and devour you

No greedy whale of a company sharking through political seas
no backwater bullying of businesses with broken morals
no blindfolded bureaucracies gonna push
this mother ocean over
the edge

No one’s drowning, baby
no one’s moving
no one’s losing
their homeland
no one’s gonna become
a climate change refugee

or should i say
no one else

To the Carteret Islanders of Papua New Guinea
and to the Taro Islanders of the Solomon Islands
I take this moment
to apologize to you
we are drawing the line here

because baby we are going to fight
your mommy daddy
bubu jimma your country and president too
we will all fight

and even though there are those
hidden behind platinum titles
who like to pretend
that we don’t exist
that the Marshall Islands
Tuvalu
Kiribati
Maldives
and Typhoon Haiyan in the Philippines
and floods of Pakistan, Algeria, Colombia
and all the hurricanes, earthquakes, and tidalwaves
didn’t exist

still
there are those
who see us

hands reaching out
fists raising up
banners unfurling
megaphones booming
and we are
canoes blocking coal ships
we are
the radiance of solar villages
we are
the rich clean soil of the farmer’s past
we are
petitions blooming from teenage fingertips
we are
families biking, recycling, reusing,
engineers dreaming, designing, building,
artists painting, dancing, writing
and we are spreading the word

and there are thousands out on the street
marching with signs
hand in hand
chanting for change NOW

and they’re marching for you, baby
they’re marching for us

because we deserve to do more than just
survive
we deserve
to thrive

Dear Matafele Peinam,

you are eyes heavy
with drowsy weight
so just close those eyes, baby
and sleep in peace

because we won’t let you down

you’ll see

Uuden blogin esittely

Olen kolmekymppinen ihmiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnista huolestunut kaupunkilainen, ekomodernisti ja energiatekniikan tutkija. Viime aikoina olen kokenut suuren yhteiskunnallisen heräämisen ja maailman monet vääryydet vaivaavat. Tämän takia päätin perustaa uuden viestikanavan, jotta huutoni cyberavaruuteen ei häviäisi aivan niin nopeasti kuin Facebookin feedi. Tämän blogin tavoitteena on pohtia ääneen yhteiskunnan ja ympäristön ongelmia ja lisätä sekä kirjoittajan että lukijoiden ymmärrystä näistä asioista. Mikäli ongelmiin löydetään ratkaisujakin, niin mikäs sen parempaa. Maailmassa on jo ennestään monta blogia, mutta nyt on yksi enemmän.